Viiden tunnin keinutuksen jälkeen näkyi vihdoin edessä päin saari ja päästiin tukevalle maalle. Siellä meitä vastassa oli meidän paikallinen opas, Mr Sumono tai pallomahainkkari, kuten mä ja Elsa häntä kutsuttiin. Valitettavasti mulla ei ole pallomahainkkarista yhtään kuvaa, mutta ehkä tästä nimestä voitte päätellä, miltä miekkonen näytti.
Kun oltiin syöty lounasta ja otettu pienet tirsat, lähdettiin talsimaan kohti uimarantaa. Pallomahainkkarin mukaan sinne oli matkaa 2km ja kävellen se veisi noin 15 min. Kuitenkin hän olisi ehdottamasti halunnut, että me vuokrataan skootterit, mutta ei Elsan kanssa oikeen lämmetty idealle, varsinkaan kun Dejavaton puolesta kaikilla moottoriajoneuvolla ajaminen on meiltä tiukasti kielletty. Niinpä lähdettiin sitten kävelemään ja käveltiinkin sitten reilu tunti. Matkaa oli vähän enemmän kun se 2km ja ehdittiin rannalle just ennen auringonlaskua.
Rantavedessä oli simpukankuoria ja korallin palasia ja vesi oli oikeasti suolaista. Ja lämmintä! Vähän aikaa jaksettiin Elsan kanssa pulikoida ja keräillä simpukoita, mutta sitten alkoi tulla pimeää. Takaisin päin mentiin Mr. Sumonon kavereiden kyydillä skoottereilla. Illalla talsittiin vielä jonkun näköisen pellon reunaan, missä oli paljon ruokakojuja ja matkamuistomyyjiä. Elsa osti varsin hienon hatun ja juotiin kahvia ja teetä.
Elsa ja pala korallia.
Seuraavana aamuna lähdettiin pikkuisella putput-veneellä muiden turistien ja oppaan kanssa kohti koralliriuttaa, jossa päästiin snorklaamaan. Korallit ja kalat oli uskomattoman kauniita ja bongattiin myös merisiilejä.
Snorklaamisen jälkeen lähdettiin kohti Cemara Kecil -saarta, jossa kierrettiin hetki ja ihmeteltiin rantavesien eliöitä ja syötiin paistettua kalaa ja riisiä. Otettiin Elsan kanssa myös nokoset rantahiekalla ja onnistuin palamaan toispuolisesti.
Käytiin vielä uudestaan snorklaamassa keskellä merta ja onnistuin lyömään käteni koralliin niin, että sain aika mukavan syvät haavat. Nyt on haavat jo ummessa ja siistit arvet näkyvissä. Haavojeni alkuperää oonki sitte saanu selittää jokaselle koulun oppilaalle ja päiväkotilapselle sekä opettajille ja isäntäperheelle. Hässäkässä noustessani takaisin veneeseen suolaveden kirvellessä haavoissa pudotin snorkkelini ja sinne se upposi merenpohjaan. Meidän opas ei pystynyt sitä sukeltamaan sieltä, joten illalla jouduin ostamaan uuden snorkkelin Mr. Sumonolle. Onneks se ei kuitenkaan ollut mikään
älyttömän kallis ja just tätä varten mulla on vakuutus. Lopuksi vielä käytiin altaalla, jossa oli mahdollisuus uida haiden kanssa. Me ei sinne uskaltauduttu, mutta muut meidän paatista kyllä uiskenteli haikalojen ja kilpikonnien kanssa.
Samassa veneessä meidän kanssa reissanneet tytöt uskaltautuvat pulikoimaan haiden kanssa.
Kolmantena päivänä käytiin vielä kävelemässä satamassa ja klo 12 lähdettiin kohti Jeparaa pikalautalla. Matka kesti vain n 2 tuntia, mutta oli huimasti pelottavampi, kun tulomatka. Vene keikkui niin, ettei ikkunoista välillä näkynyt kun pelkkää vettä ja matkustamossa oli koko ajan kauhea bensan katku. Edessä oli telkkari, jossa pyöri Hobitti, mutta siihen en oikeen pystynyt keskittymään, koska oli niin huono olo.
Jeparassa meitä oli vastassa sama kuljettaja ja lähdettiin sitten ensin Semarangiin heittämään Wawan sinne ja sieltä sitten takaisin kohti Winongia. Kun vihdoin oltiin perillä, saatiin huomata ettei koko kylässä ole sähköjä ja siellä sitten kynttilän valossa eleltiin. Sähköttömyydestä saatiin nauttia noin 4 päivää, mutta nyt taas elektroniikka pelittää. Pyydän anteeksi kaikkia aivopieruja, jota tämä postaus sisältää. Valitsin päivän parhaan ajankohdan kirjoittaa ja siinä kinder gartenin loppuessa ympärillä pyöri parvi yliaktiivisia poikia (riiviöitä), joita opettajat kävi välillä huiskimassa pois mun kimpusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti