Edelleen tosi nihkeää

Tänään olen lahnannut koko päivän Dejavaton toimistolla. Tai lounaalla kävin naapurissa ja sen jälkeen käytiin Sigitin kanssa läheisellä huoltsikalla. Aamulla olin toiveikas vielä kameran esiinkaivamisen suhteen, mutta koska mentiin huoltoasemalle skootterilla, ni eipä kauheesti kuvia tullu matkalla otettua. 

Yllä oleva kuva on training centerin parvekkeelta pari päivää sitten. Näköjään mun uudella nokia 301:llä saa ihan kelvollisia kuvia. Ois tosi kiva ihan vaan mennä ulos haahuilemaan kaduille ja tutkia kaupunkia, mut koska tää on ihan järkytävä sokkelo (ja varsin suuri sellainen, täällä on 1,5 miljoonaa asukasta) en oo yksin uskaltautunut lähtemään mihinkään (eikä noi varmaan kyllä päästäiskää mua yksin huoltsikkaa kauemmas, koska en osaa vielä Bahasa Indonesiaa).

Tänään opin, ettei kolmannen kerroksen ilmastointi toimi, joten taidan myös ensi yönä hikoilla kuin sika. Uu jeah.

Nihkeän hikisiä terveisiä

Täällä on niin kuuma! Heräsin vähän aikaa sitten ulkoa kuuluvaan kukkojen kiekunaan. Tänä yönä nukuin paikallisen järjestön Dejavaton toimistolla, sillä olin eilen kipeä, enkä voinut lähteä workcampille johon muut vapaaehtoiset lähtivät. Tänään ja huomenna mulla ei ole ohjelmassa siis yhtään mitään. Enkä usko, että mua päästetään yksin lähtemään minnekkään kauemmas kuin läheiseen supermarkettiin, joten nyt on itsensä viihdyttämis taidot koetuksella. Lauantai aamuna onneksi pääsen Sigitin (Dejavaton työntekijän) mukana Prambanaan, missä muut vapaaehtoiset ovat ja maanantaina lähdetään Elsan kanssa kohti Patia, jossa meidän työpaikat ja host-perheet odottavat meitä.

Kuvassa mun nukkumapaikka, 3cm paksu patja ja silkkimakuupussi, joka on ihan liian kuuma. Kamera on edelleen käsimatkatavaroiden seassa, joten huumaava kuvanlaatu, jonka tässä näette on tän koneen aikaansaannos. Tässä huoneessa näyttäis olevan ilmastointilaite, mut en eilen illalla löytänyt sen kaukosäädintä, joten nyt hikoilen ku sika täällä kolmannessa kerroksessa, johon aurinko porottaa täysillä. Kello alkaa lähestyä yhtätoista, joten luulen että on korkea aika möngertää suihkuun ja aamupalalle.

Ensimäinen koulutuspäivä

Heips!

Saavuttiin eilen Semarangiin yhdessä Itävaltalaisen vapaaehtoisen Julianan kanssa. Nukutaan läheisessä training centerissä (ei mitään hajua, mitä varten training center on tai mitä siellä tehdään, mut meijän huoneessa on kolme sänkyä ja tosi mukava parveke!)

Tänään saavuttiin Mas Ketutin luo puol yhdeksältä ja syötiin aamupalaa. Mas Ketut on paikallisen järjestön perustaja ja pitää meille noin viikon mittaisen koulutuksen ennen meidän sijoittamista vapaahtoistyöpaikoille.Ysiltä alko koulutus, jossa Mas Ketut kertoi ennekkoluuloista, Indonesiasta ja tänne sopeutumisesta. Lounaalla käytiin naapurissa ja ruoka oli ihanaa. Kameraa en oo vielä ottanut esille laukun pohjalta, eikä olla vielä tehty oikeastaan muuta, ku syöty, nukuttu ja yritetty painaa mieleemme Indonesialaisia tapoja, joista Ketut on kertonut koulutuksessa. Joten kauheesti kuvattavaakaan ei ole ollut, kun ei olla poistuttu valoisaan aikaan talosta muualle kuin naapuriin syömään.

Vessapaperin puuttumnen on vähän outoa ja odotan kauhuissani siirtymistä Patiin (jossa mun työpaikka ja isäntäperhe ovat), jossa ei ole ollenkaan länsimaista vessanpönttöä. Toivottavasti en astu siihen vessareikään....

Tällä hetkellä ulkoota kuuluu rukouskutsu ja istutaan Elsan ja Julianan kanssa Mas Ketutin keittiössä, joka on perjaatteessa ulkona, koska lasiset liukuovet on aina auki. En tiiä mitä tää kosteus tekee koneelle, mut ainaki vielä tää pelittää jotenkuten.

Nyt mennään!

Tällä hetkellä odotetaan Abu Dhabin lentokentällä, että päästään lähtemään kohti Jakartaa. Koneessa Berliinistä tänne tuli nukuttua ehkä tunti, joten nyt vähän väsyttää, mutta ei se mitään. Jakartassa ollaan yö hotellissa ja sitte lähetään kohti Semarangia, missä meitä odottaa perehdytysleiri, johon ilmeisesti kuuluu ilmeisesti kaks päivää yhdyskuntapalvelua. jännää. Tän lentokentän ympärillä on aika paksu savusumu ja mistä tahansa ikkunasta kattookin näkyy vaan harmaata. Pöh.