Kampela Gampela Gambela

Ollaan Elsan kanssa vähän hukassa siitä, mitä meijän pitäisi oikeen tehdä vapaa-ajallamme. Winongissa ei ole mitään kaupungin huvituksia, kuten ostoskeskusta, kuntosalia tai leffateatteria. Itsenäisesti täällä ei oikeen voi tehdä mitään. Sunnuntaina päätettiin, että nyt vihdoin halutaan lähteä tutkimaan Patin keskustaa. Winong siis kuuluu Patiin, mutta täältä on noin puolen tunnin - tunnin riisipeltojen ympäröimä matka kaupunkiin. Ongelmaksi muodostui, että millä päästään sinne. Winongista ei mene yhtäkään bussia, eikä täällä ole ojekeja. (ojek on vähän niin kuin taksi, mutta menopelinä on moottoripyörä/skootteri) Eli meidän piti löytää joku, joka haluaa lähteä meidän mukaan.

Mr. Wawan lupautui lähtemään meidän kanssa Patiin pizzalle ja hän sai Mr Jokon (joka on opettajana samassa koulussa, missä mä olen töissä) tulemaan myös. En edelleenkään osaa nauttia skootterin kyydissä istumisesta, silmät, nenä ja suu on aina täynnä pölyä ja hiekkaa, aurinko paistaa liian kuumasti ja aina mennään liian kovaa ja liian pienistä väleistä. Lisäksi tällä reissulla mulla oli liian iso kypärä ja vakavasti palkäsin, että jossain vaiheessa se lentää pois mun päästä ja jouduin pitämään toisella kädellä siitä kiinni.

Elsa, Mr Wawan ja Mr Joko.

Pizza ei ollut kummoista ja herrat molemmat sanos pitävänsä siitä, mutta kumpikaan ei suostunut syömään enempää kuin yhden kahdeksasosan. Elsan kanssa mässytettiin loppu pizza, kun kerrankin sai jotain muuta kuin riisiä (ja se maistui taivaalliselta, vaikka olikin aika pahaa) (edellisestä lauseesta voitte päätellä, että Indonesia on pehmentänyt mun aivot täysin).

Pizzan jälkeen käytiin kirjakaupassa ja sen jälkeen mentiin paikaan, josta en oo vieläkään ihan varma, mikä se oli. Koska oli sunnuntai se oli perjaatteessa suljettu, mutta etupiha oli ainakin ihan mukava ja lammessa nähtiin iso kala. Samaiseen lampeen oli kuulemma siirtomaa-aikana heitetty kaikki ruumiit sitten kun niiltä oli ensin irrotettu kädet ja jalat.

Elsa paukuttamassa kongeja.

Minä, Mr officeihminen ja Mr Wawan soittelemassa gambeoita.

Mr Joko ja pikkugambela.

Itse rakennuksessa kuulemma oli haamuja ja kuistilla oli paljon perinteisiä soittimia. Nyt täytyy myöntää etten tiiä miten niitten nimi kirjoitetaan. Jotain gamela tai gambela soittimia ne oli. Niitä paukuteltiin hyvä tovi. Osa soittimista muistutti vähän ksylofonia, mutta niissä ei ollut perinteistä sävelkulkua. Joka keskiviikko paikalla on kuulemma esityksiä juuri noilla soittimilla ja perinteisillä jaavalaisilla käsinukeilla. Toivon, että joskus päästään kattomaan niitä.

Sappeni kiehuu

Tanaan pidin kutosluokan tuntia yksin (koska mr Faizilla sattuu aika usein olemaan jotain tarkeempaa tekemista...) ja kaikki meni ihan yllattavan hyvin. Saatin tehtya aika haastaviakin tehtavia ja olin tosi tyytyvainen itseeni. Lopuks pelattiin pari kiekkaa hirsipuuta ja sitte paastin oppilaat kotiin juuri ajallaan. Tassa vaiheessa tussitaulu putos seinalta, mut se ei lannistanut mun ylpeytta onnistuneesta tunnista. Kavelin onnellisesti kotia kohti ja siella kun katsoin kelloa se olikin puol tuntia vahemman mita luokassa oli ollut. GRRH. Tassa vaiheessa tajusin, mita ne pojat oikeen teki silla kellolla sillon kun astelin luokkaan.

Ens viikoks aion keksia jonkun superhaastavan ja kammottavan asian, mita kaydaan lapi koko tunti ja sillon mr Faiz saa luvan olla paikalla pitamassa kuria.

Tassa kuvassa kaiken pahan alku ja juuri takarivissa oikealla. MURR.

Värikkäitä tipusia

Lauantaina vietetiin islamilaista uuttavuotta ja sen takia meillä oli vapaata koulusta. Saatiin kutsu Elsan koulun jaavanopettajan, Pak Zukiyonon kotiin ja niinpä lähdettiin hänen tyttären ja tyttärensä miehen kyydillä klo 8 kohti lähestä kylää. (tässä vaiheessa oisin halunnu mainita kylän nimen, mutta en tietenkään muista sitä...) Perille päästyämme meijät istutettiin pyödän ääreen ja siitä se mussuttaminen alkoi. Koko päivän söin jotain. Pisin syömätön väli oli varmaan se kun nukuin päiväunet. Bu Nuris ja hänen miehensä asuivat Pak Zukiyonon naapurissa ja siellä saatiin lounaaksi kanaa ja tursasta.

Vasemmassa yläkulmassa kanaa, keskellä kanaa ja jonkun linnun munia (keskusteltiin tästä linnusta, mut en muista sen nimeä), tursasta, joka ei ollut erityisen hyvää tai pahaa ja oikeassa kulmassa on meijän guavamehut, joka oli tosi hyvää.

Nähtiin myös Pak Zukiyonon toisen tyttären aivan pikkuinen 3 viikkoa vanha vauva, jonka hiukset oli ajettu kokonaan pois jonkun islmilaisen perinteen vuoksi. Oli se kyllä aika söpö. Bu Nurisin mies oli ostanut heidän tyttärelleen Zeldalle (joka pelkäsi mua ja Elsaa aivan hillittömästi) kolme värjättyä kananpoikaa, jotka oli myös aika söpöjä.

Bu Nuris, hänen isänsä ja miehensä.

Haluttiin myös nähdä perheen lehmä. Sillä ei ollut nimeä, mutta arvoltaan se on kuulemma noin Rp. 30 000 000 eli 2100 euroa. Ei mitään hajua minkä arvosia lehmät Suomessa on, mutta tiiän, että täällä paikallisille toi on ihan älytön määrä rahaa.

Tässä tätä kirjoittaessani sain ihanaa jäistä guavamehua, joka oli osa yhden päiväkotiopettajan aamiasta. Kyllä musta pidetään täällä huolta. Nam.

Matkalla saaristossa

Lähdettiin edellisenä viikonloppuna kohti Karimunjawaa Elsan ja Wawanin kanssa. Lähtö oli mukavasti klo 3.30 aamuyöstä ja matkustusmuotona onneksi oli vuokra-auto kuljettajineen. Siinä auringonnoustessa saavuttiin Jeparaan, josta lähti lautta Karimunjawalle. Lautta matka oli varsin kammottava. Lautta oli suuri ja keinui kuin kaarnalaiva. Oltiin vip-luokassa, jossa oli tosi pahan hajusta ilmanraikastinta ja siltä sitten paettiinkin kannelle. Kaikki kolme oltiin jossain määrin merisairaita, mutta Elsan sanojen mukaan Mr. Wawan oli ihan vihreä. Ite en tätä näkyä ehtinyt näkemään, koska olin itse niin huonovointinen.

Viiden tunnin keinutuksen jälkeen näkyi vihdoin edessä päin saari ja päästiin tukevalle maalle. Siellä meitä vastassa oli meidän paikallinen opas, Mr Sumono tai pallomahainkkari, kuten mä ja Elsa häntä kutsuttiin. Valitettavasti mulla ei ole pallomahainkkarista yhtään kuvaa, mutta ehkä tästä nimestä voitte päätellä, miltä miekkonen näytti.

Kun oltiin syöty lounasta ja otettu pienet tirsat, lähdettiin talsimaan kohti uimarantaa. Pallomahainkkarin mukaan sinne oli matkaa 2km ja kävellen se veisi noin 15 min. Kuitenkin hän olisi ehdottamasti halunnut, että me vuokrataan skootterit, mutta ei Elsan kanssa oikeen lämmetty idealle, varsinkaan kun Dejavaton puolesta kaikilla moottoriajoneuvolla ajaminen on meiltä tiukasti kielletty. Niinpä lähdettiin sitten kävelemään ja käveltiinkin sitten reilu tunti. Matkaa oli vähän enemmän kun se 2km ja ehdittiin rannalle just ennen auringonlaskua.

Rantavedessä oli simpukankuoria ja korallin palasia ja vesi oli oikeasti suolaista. Ja lämmintä! Vähän aikaa jaksettiin Elsan kanssa pulikoida ja keräillä simpukoita, mutta sitten alkoi tulla pimeää. Takaisin päin mentiin Mr. Sumonon kavereiden kyydillä skoottereilla. Illalla talsittiin vielä jonkun näköisen pellon reunaan, missä oli paljon ruokakojuja ja matkamuistomyyjiä. Elsa osti varsin hienon hatun ja juotiin kahvia ja teetä.

Elsa ja pala korallia.

Seuraavana aamuna lähdettiin pikkuisella putput-veneellä muiden turistien ja oppaan kanssa kohti koralliriuttaa, jossa päästiin snorklaamaan. Korallit ja kalat oli uskomattoman kauniita ja bongattiin myös merisiilejä.

Snorklaamisen jälkeen lähdettiin kohti Cemara Kecil -saarta, jossa kierrettiin hetki ja ihmeteltiin rantavesien eliöitä ja syötiin paistettua kalaa ja riisiä. Otettiin Elsan kanssa myös nokoset rantahiekalla ja onnistuin palamaan toispuolisesti.

Käytiin vielä uudestaan snorklaamassa keskellä merta ja onnistuin lyömään käteni koralliin niin, että sain aika mukavan syvät haavat. Nyt on haavat jo ummessa ja siistit arvet näkyvissä. Haavojeni alkuperää oonki sitte saanu selittää jokaselle koulun oppilaalle ja päiväkotilapselle sekä opettajille ja isäntäperheelle. Hässäkässä noustessani takaisin veneeseen suolaveden kirvellessä haavoissa pudotin snorkkelini ja sinne se upposi merenpohjaan. Meidän opas ei pystynyt sitä sukeltamaan sieltä, joten illalla jouduin ostamaan uuden snorkkelin Mr. Sumonolle. Onneks se ei kuitenkaan ollut mikään
älyttömän kallis ja just tätä varten mulla on vakuutus. Lopuksi vielä käytiin altaalla, jossa oli mahdollisuus uida haiden kanssa. Me ei sinne uskaltauduttu, mutta muut meidän paatista kyllä uiskenteli haikalojen ja kilpikonnien kanssa.

Samassa veneessä meidän kanssa reissanneet tytöt uskaltautuvat pulikoimaan haiden kanssa.

Kolmantena päivänä käytiin vielä kävelemässä satamassa ja klo 12 lähdettiin kohti Jeparaa pikalautalla. Matka kesti vain n 2 tuntia, mutta oli huimasti pelottavampi, kun tulomatka. Vene keikkui niin, ettei ikkunoista välillä näkynyt kun pelkkää vettä ja matkustamossa oli koko ajan kauhea bensan katku. Edessä oli telkkari, jossa pyöri Hobitti, mutta siihen en oikeen pystynyt keskittymään, koska oli niin huono olo.

Jeparassa meitä oli vastassa sama kuljettaja ja lähdettiin sitten ensin Semarangiin heittämään Wawan sinne ja sieltä sitten takaisin kohti Winongia. Kun vihdoin oltiin perillä, saatiin huomata ettei koko kylässä ole sähköjä ja siellä sitten kynttilän valossa eleltiin. Sähköttömyydestä saatiin nauttia noin 4 päivää, mutta nyt taas elektroniikka pelittää. Pyydän anteeksi kaikkia aivopieruja, jota tämä postaus sisältää. Valitsin päivän parhaan ajankohdan kirjoittaa ja siinä kinder gartenin loppuessa ympärillä pyöri parvi yliaktiivisia poikia (riiviöitä), joita opettajat kävi välillä huiskimassa pois mun kimpusta.

Viisumia uusimassa

Viime viikon keskiviikkona lhdettiin Elsan, Pak Faizin ja Pak Sa´dunin kanssa Patiin Immigration officeen, koska meijän viisumin pidennystä varten tarvittiin kuva, sormenjäjet ja allekirjoitus. Asian toimituksessa menikin vähän kauemmin, koska herra virkailija oli niin innostunut faktasta, että asuu Elsan kanssa samassa kylässä. Kun lopulta oli hikisistä sormistamme saatu otettua jäljet, lähdettiin kiertämään Pak Sa'dunin rakennuskohteita. Hän siis on kieliluokkien rehtori sekä arkkitehti ja ilmeisesti tälläkin hetkellä hällä on monta moskeija-projektia kesken.

Ensimmäinen moskeija oli ihan valtava. Ei ees mahtunu kuvaan. Seuraava oli vähän pienempi, mut siihenki ihan mukavasti oli saatu betonia käytettyä. Tässä vaiheessa matkaa alko painaa iltapäiväväsymys ja takapenkiltä sitte kuuluiki aikamoinen kikatus ja kameran räiske.

Tosiaan saatiin juuri sähköpostissa kopiot meidän uusista viisumeista ja niitä oli saatu pidennettyä kokonaiset 15 päivää. Eli parin viikon päästä täytyy uusia ne uudestaan, mutta en tiiä vaatiiko se mitään toimenpiteitä meiltä vai hoitaako Dejavato kaiken. 

Jasmiinin tuoksuessa

Edellis viikon sunnuntai aamuna lähdettiin Kinder Garten opettajien ja Elsan kanssa kohti Bu Zulfan (joka on opettajana Kinder Gartenissa) häitä Gabukseen. Juhlapaikan löytämisessä oli pieniä ongelmia, mutta lopulta löydettiin perille ja päästiin istumaan katoksen alle.

Bu Zulfa oli tosi kauniina, koristeena huivissaan perinteisesti jasmiininkukkia. Myös sulhanen Pak Prie oli meikattuna ja laitettuna. Saatiin ruokaa ja mehua, jossa oli joukossa melonin-, papaijan- ja hyytelöpaloja sekä kuunneltiin paljon puheita indonesiaksi. Lopuksi otettiin taas kaikista vieraista kuvia morsiusparin kanssa ja kuvia otettiin myös kahden bulen kanssa.

Rivissä istumassa Bu Ulin, Bu jonka nimeä en muista, Bu Firoh, Bu Olif, minä ja Bu Nur. Välissä on myös Bu Eka ja Elsa, mutta ne on jotenki onnistunu piiloutumaan.

Bu Eka, sylissään Eva (joka lausutaan Ifa ja on aikasemmin tässä blogissa esiintynyt nimellä Ifa...), Bu Ummi, Bu Firoh, Pak Prie, Bu Zulfa, Bu Olif,  kaks joitten nimeä en muista ja Bu Nur. Sekä joukko lapsia, joiden nimistä ei harvainta haisua sekä keskimmäisinä tietysti minä ja Elsa.

Lahjoja tuodaan perinteisesti morsiammelle ja mua ohjeistettiin antamaan Rp. 20 000 eli vähän alle 2 euroa. Noh annettiin Elsan kanssa yhdessä Rp. 50 000 ja kirjotin morsiammelle Eino Leinon runon. Kääntäminen oli varsin viihdyttävää, varsinkin ku mukana ei ole suomi-englanti sanakirjaa, eikä nettiin ole asiaa läheskään niin usein kun ois tarvetta.

I love forest and I love the world,
now I love only her,
she is my forest and my world,
she is my only one.

I loved the night and I loved the day,
now I love only her,
she is my wonderful creature of twilight
such a beauty but oh so shy.

I loved others and I loved myself
now I love only her
she is I for me, she is others for me
she is my dearest, the love of my life.

Minä rakastin metsää ja maailmaa,
nyt rakastan häntä mä vain,
hän on minun metsäni, maailmain,
hän on minun ainoain.

Minä rakastin yötä ja päivää myös,
nyt rakastan häntä mä vain,
hän, hämärän impeni ihmeellinen,
niin vieno, mut väistyvä ain.

Minä rakastin muita ja rakastin itseäin,
nyt rakastan häntä mä vain,
hän on mulle minä, hän on mulle muu,
hän on minun armahain.
                                           Eino Leino

Semmonen käännös sitten tuli. Tajuaahan tosta nyt sentään idean. Kai?

Hypnoa

Tällä hetkellä istun ala-asteen opettajanhuoneessa syöden mansikka-oreoita ja sipsejä. Indomaret on meijän vaiki paikka. Se on siis paikallinen supermarketti, missä on kaikkea tarpeellista. Sieltä siis ostetaan meijän länsimaiset herkut, kuten leipä, joka muuten on ihan lumen valkeaa ja maistuu pullalta. Mulla on nälkä. Sen takia kirjotan ruuasta. Tänään lounaaksi söin riisiä, kasviksia ja kissakalaa eli lele:tä. Ei oikeen uponnut. Sen jälkeen söin golaa eli banaanimaitoa, joka ois ihan hyvää, jos siellä joukossa ei lilluisi bannania ja kassavaa. Okei ehkä voisin siirtyä varsinaiseen aiheeseen...

Viime perjantaina oli ylä-asteen oppilailla illalla tilausuus, jota ne kutsui hypnoksi. No, mielenkiinnolla kiidettiin Elsan kanssa katsomaan hypnoa ja siellä sitten istuttiin noin sadan Boarding Schoolin oppilaan kanssa pimeällä koriskentälä, kun Elsan host-isä ja Boarding Schoolin rehtori, Pak Sa'dun puhui edessä. Mehän ei asiasta kauheesti ymmärretty, koska Pak Sa'dun puhui indonesiaa, mutta siinä vaiheessa, kun jotakuinkin kaikki oppilaat nyyhkytti, kysyttiin Mbak Dinalta, mistä oikeen on kyse. Ilmeisesti Pak Sa'dun mesosi oppilaille, kuinka paljon heidän vanhempansa ovat uhranneet lastensa puolesta ja kuinka nyt koeviikon lähestyessä oppilaat eivät saa tuottaa pettymystä vanhemmilleen. Taustalla soi tietysti vieno musiikki ja Pak Sa'dun piti saaraansa kuin joku lahkonjohtaja. Että sellanen tilaisuus se.

Edessä oli asiaankuuluvasti valkokangas, josta näytettiin inspiroivia videoita esim. siitä, kuinka treenaamatta ei voi tulla kaupungin lihaksikkaimmaksi mieheksi.

Jasettiin seurata tapahtumaa noin tunti ja sitten lähdettiin kuvaamaan kuuta. Ennen hypnon alkamista nähtiin horisontissa metsäpalo, mutta se oli jo sammunut siinä vaiheessa, kun kehdattiin lähteä Pak Sa'dunin valvovan silmän alta.

Mas Ali ei uskonut mua, kun näytin ettei kuusta saa hyvää kuvaa ja hän halusi itse kokeilla. Ojensin kamerani ja seuraavaksi herra pyysi mua laittamaan kunnolliset asetukset, koska hän ei osaa käyttää järjestelmäkameraa. Ilmeisesti koska olen nainen, mun kädessä kamera ei ota kunnollista kuvaa, mutta hänen käytössään vaikka kuusta saa kunnollisen kuvan ilman jalustaa. No eipäs saanu. HAH.

Aion lopettaa tän postauksen yhtä randomisti kun sen aloitinkin ja aion kirjoittaa aiheesta Bu, Pak, Mas ja Mbak. Näitä vilisee keskustelussa ja ylensä myös mun teksteissä. Näitä siis käytetään aina nimen edessä, pelkän nimen sanominen on tosi epäkohteliasta ja niimpä eteen liitetään aina joku näistä. Bu tarkoittaa äitiä ja sitä käytetään itseään vanhemmista naisista. Pak taas takoittaa isää ja sitä käytetään vanhemmista miehistä. Mas tarkoittaa veljeä (virallisesti isoveljeä, mutta sitä käytetään myös nuoremmista pojista). Mbak arvatenkin tarkoittaa siskoa ja sitä käytetään kutsuttaessa tai puhuttaessa nuoremmista tai samanikäisistä naisista.

Itse olen siis ylensä Mbak tai Miss ja kinder gartenissa lapset kutsuu mua Bu:ksi. Tuon etuliitteen jälkeen tulee siis aina etunimi, koska paikallisilla ei ole sukunimiä. Koulussa ja vähän kaikkialla mut tunnetaan siis Miss Jenninä. (tai Miss Zeniii, kuten paikalliset sen lausuu)

Boarding schoolin ilta

Tällä viikolla mun koulussa on ollut koeviikko, joten oon työskennellyt Elsan koululla eli MTs Winongissa. Päivisin yleensä ollaan oltu samoilla tunneilla ja iltaisin kun boarding schoolin oppilaat tekee läksyjä pihalla, ollaan autettu niitä (tai häiritty, miten sen nyt ottaa).

Nää kuvat kertoo aika paljon meiningistä, joka iltasin on sillon ku me ilmestytään paikalle. Sinänsä en yhtään ihmettele, koska meistä ei missään muussa aineessa oo apua, kun enkussa ja matikassa. 

Tällä yläasteella oppilailla on kuutta eri uskontoon liittyvää ainetta. On koraaninlukua, arabiaa, figih:iä (ei hajuakaan mitä sisältää) ja vaikka mitä. Oppilaat jotka asuu boarding schoolissa opiskelee joka ilta kahdeksasta kymmeneen tai yhteentoista, riippuen siitä milloin valvoja tulee päästämään heidät nukkumaan. Opiskeluaikana ei saa nukkua ja jos joku löydetään nukkumasta, joutuu tämä loppuajan opiskelemaan seisaalteen valvojien pöydän edessä. Jos nyt käytän pitkänmatematiikan taitojani, niin oppilaat nukkuu hyvässä lykyssä 5 tuntia per yö, sillä päivän ensimmäinen rukous, Subuh, on klo 4.30. Ja koulua on siis kuusi päivää viikossa. En kyllä millään tajua, miten lapsilla riittää energiaa yhtään mihinkään.

Tässä tytöt pyysi mua mittaamaan mun nenän. Kuulemma ne haluis yhtä pitkän tuulenhalkojan ku mulla.

Tällä viikolla ollaan muunmuuassa opetettu letkistä ja näytetty miten tanssitaan valssia ja tangoa. Lisäks Oli hepokatti maantiellä poikittain on uusi hitti täällä. Meille taas on opetettu jaavan kieltä ja tytöt yritti opettaa meille jotain taputus tanssia, mutta meijän rytmitajut ei ihan riittänyt siihen.

Ens viikolla sitte MTs:ssä on koeviikko ja muutetaan Elsan kanssa mun host-perheen luokse ja työskennellään molemmat kinder gartenissa ja ala-asteella. Saas nähdä mitä siitä tulee.

Semarang

Lauantaina jätettiin Elsan kanssa pikku kylämme pölyt ja lähdettiin Semarangiin. Bussilla matkattiin noin 90 km ja tämä hupi maksoi Rp. 15000 eli noin euron. Perillä meitä odotti Itävaltalainen vapaaehtoinen Juliana ja hänen hostperheensä.

Launataina ei saatu oikeestaan kovin paljoa enää aikaseksi. Käytiin shoppailemassa jossain valtavassa tavaratalossa ja ostin vahingossa lasten alushousuja. Täällä on sellanen tosi kummallinen käytäntö, et kaupoissa tavaroita ei saa siirtää osastolta toiselle ja sit ku olin ne alkkarit kädessä raahustamassa Elsan luo hihittelemään, ni joku myyjä nappas ne multa ja vei kassalle.

Sunnntaina sitten lähettiin kiertämään nähtävyyksiä yhdessä Julianan host-siskojen Hanan ja Farahin sekä Farahin poikaystävän kanssa. Ensimmäisenä kierrettiin Lawang Sewu eli 1000 oven talo. Mukana kulki opas ja ilman opasta ois ollu kyllä vähän kuivaa.

Seuraavaksi suunnattiin kiinalaiseen temppeliin, jonka nimi on Sam Poo Kong. Temppeli alue oli aikas valtava, utta ei jaksettu kovin kauaa kierrellä siellä kuumuuden takia. Sisäänpääsy oli paikallisille Rp. 2000 ja turisteille Rp. 10 000. Eihän toi turisteiltakaan mikään paha oo, noin 70 senttiä, mut vähän ärsyttävää silti.

Pyörähdettiin myös Keski-Jaavan suurimmalla moskeijalla ja olihan tuo ihan valtava. Siinä eteispihalla oli tollasia aurinkovarjoaj, kuten kuvasta näkyy ja kuulemma ne on ainoita maailmassa. Kuulemma niitä ei myöskään oo koskaan avattu, koska avaaminen on niin kallista. Tämä maa on täynnä logiikkaa.

Käväistiin myös Semarangin vanhimmalla kirkolla, joka sattui olemaan protestanttinen. Ei kyllä mitään hajua, että mitä lajia protestanttinen. Lisäksi se oli suljettu sunnuntaina, koska siellä oli menossa Jumalanpavelus tai messu. Tässäkään en ymmärrä logiikkaa, miten sinne Jumalanpalvelukseen pääsee, jos kirkko on suljettu?

Käytiin vielä Pizza Hutissa ja en usko, että pitsa ja pirtelö on koskaan maistunut niin taivaalliselta. Kirjakaupasta löydettiin vihdoin postikortteja niiden lähettäminenkin oli ihan inhimillisen hintasta (toisin kun kirjeen lähettäminen meijän kylästä). Illalla shoppailtiin Elsan ja Julianan kanssa ostoskeskuksessa ja löysin vihdoin mulle housut sekä kaks paitaa ja legginssit. Mulla on taas vaatteita, ihanaa!

Maanataina ei tehty mitään tähdellistä ja yhden aikoihin lähdettiiin kohti Patia. Hauskaa on se, että bussiasemalle voi saapua tietämättä mistään mitään, koska aina tulee joku paikallinen kysymään minne olet menossa ja kertomaan miten sinne pääsee.