Ala-asteen liikuntapäivä

Talviloman (tai ei täällä mitään talvea ole, mutta en vaan tiiä miksikä tota lomaa täällä kutsutaan, kun jouluakaan ei vietetä) jälkeen koulu aloitettiin leppoisasti. 5.1. luettiin koraania ja seuraavana päivänä kilpailtiin monessa liikuntalajissa. 

Kutosluokan pojat pussihyppykilpailussa.

Mas Bon Bon ja minä. Tiiän, ettei ton pojan nimi oikeesti oo Bon Bon, vaikka sen kaverit sitä sillä nimellä kutsuukin. Mutta en oo vielä päässyt selvyyteen, että onko oikea nimi Andre vai Novan...

Päivän kiinnostavin kilpailu oli bambukeppiin kiipeäminen. Koulun takapihalle oli pystytetty todella korkea bampu, joka oli öljytty ja sen päähän oli kiinnitetty lajitelma vaatteita ja kaikenlaisia herkkuja kuten keksejä ja limpparia. Siihen sitten 5-6-luokkien pojat joukkueissa koittivat kiivetä. Öljyä jynssättiin pois heinän ja riepujen avulla ja ylös asti pääsemiseen meni noin kaksi tuntia.

3-luokkalaisia.

Lopulta eräs 5-luokan pojista pääsy huipulle ja alkoi irroittaa palkintoja. Kaikki pojat olivat tosi uupuneita pitkän kilpailun jälkeen paahtavassa auringossa.

Alhaalla muut oppilaat odottivat palkintojen pudotusta.

Kuten kuvissa näkyy, maassa ei ollut kuin onneton kerros heinää, joka ei varmastikkaan paljon pudotusta pehmennä, jos ote sattuu lipeämään. Onneksi pojat kilpailivat niin ammattiaisen elkein, ettei ketään edes menannut pudota, mutta välillä hirvitti silti. 

Mid term evaluation

Viime lauantaina lähdimme Dejavaton (eli Indonesiassa toimivan vapaaehtoisjärjestön) järjestämälle mid term evaluation -viikonlopulle ja -alulle. Ensin suuntasimme MTsN 1 Semarangin luokkaretkelle Jogjaan. Tämä oli siis täysin extraa mulle, Elsalle, Julianalle, Souhilalle ja Faridille. Tässä yläasteen tasoisessa koulussa ei ole tällä hetkellä vapaaehtoisia, ja koska opettajat ovat havainneet "turistien metsästämisen" ei niin toimivaksi englannin opiskelumenetelmäksi, tänä vuonna luokkaretkelle napattiin viisi vapaaehtoistyöntekijää. Aikaisempina vuosina oppilaat ovat siis joutuneet suurilla turistikohteilla kyselemään turisteilta opettajan antamia kysymyksiä ja tätä rehtori kutsui "turist hunting":ksi.

Aluksi suuntasimme leirikeskukseen, jossa oli Outboud-aktiviteetteejä eli kaiken näköisiä pelejä ja leikkejä. Ilmeisesti näihin oppilaisiin leikkiminen ei enää sillä tavalla iskenyt kuin nuorempiin, mutta ainaki hetkittäin näytti kaikilla olevan hauskaa.

Minä ja Juliana mukana leikissä, jossa oli tarkoitus laskea tuo valkoinen keppi maahan. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä jokaisen piti koskea keppiä koko ajan, ja koska keppi oli niin kevyt se lähtikin väkisin ylöspäin.

Kesken aktiviteettien opettajat ilmoittivat, että nyt lähdetään ja kysyivät halutaanko tulla mukaan. Kohteeksi paljastui Merapi-tulivuori, joka purkaantui vuonna 2010 surmaten lähes 250 ihmistä ja ajaen evakkoon noin 200 000. Gunug merapi tarkoittaa tulen vuorta (nää on näitä wikipediafaktoja, joita luen aina jälkeen päin, koska paikan päällä etään ei kerro mitään...) ja korkeutta sillä on lähes kolme kilometriä.

Ylempänä laavan muodostama uoma ja alla minä ja tosi ärsyttävä opettaja.

Minä ja Elsa.

Outboundin jälkeen lähdettiin kohti Jogjan keskustaa ja Malioboron ostoskatua. Matkalla satoi tosi paljon ja jossain vaiheessa jumituttiin tulvaan ja olin ihan varma, että jäädään siihen lopullisesti. Niin ei kuitenkaan käynyt (en ois kyllä suostunu lähtee kahlaa mihinkään, vaikka oltais jämähdettu) mutta Souhilan matkatavarat, jotka oli bussin matkatavaratilassa kärsivät pientä vesivahinkoa (matkalaukussa oli avattaessa vain parilitraa sade/viemärivettä).

Jogjasta palattiin takaisin Semarangiin puolenyön aikaan ja seuraavana päivänä aloitettiin varsinainen Dejavaton arviointi. Tai arvionniksi sitä luulin, mutta ohjelmassa oli lähinnä leikkimistä ja kulttuurieroihin liittyviä leikkejä eli itse järjestö ei kuullut halaistua sanaa siitä, miten kenelläkin menee projekteissaan, mikä oli musta vähän outoa. Tiistaina ohjelmassa kaikilla vapaaehtoisilla oli esitelmien ja leikkien pitoa SMA:ssa eli luikion tasoisessa koulussa. Elsan kanssa kerrottiin muutamia faktoja Suomesta ja opetettiin 'Hepokatti maantiellä poikittain'-laulu sekä pidettiin muutamia leikkejä. Oli ihan mukavaa olla välillä tekemisissä noinkin vanhojen oppilaiden kanssa.

Enne Patiin palaamista käytiin Elsan kanssa pitsalla Faridin ja Souhilan käydessä mäkkärissä (jokainen tilaisuus länkkäriruokaan käytetään hyväksi, kun asuin paikkana on Pati...). Meidän mukaamme tuli Dejavatolle työskentelevä puolalainen valokuvaaja Anna, joka kiertää kaikki projektit ikuistaen vaapaaehtoiset työntouhussa.

Kaikki evaluationiin osallistujat vasemmalta ylhäällä: x, Fani Indonesia, x, x, Juliana Itävalta, Will Puola, Annisa Indonesia, Pearl USA, Souhila Ranska, x, x, Farid Ranska, Elsa Suomi.

Alarivissä: minä, Rea Indonesia, Amelia Indonesia, Rena Japani ja Anna Puola.

Paljon on x-henkilöitä, jotka siis oli paikallisia englanninopiskelijoita. Suurin osa vaikutti aika ujoilta ja lähinnä keskustelivat keskenään, joten vähän jäi nimet epäselviksi.

Back to school

Ubud

Pari päivää Denpasarissa vietettyämme suuntasimme Ubudiin, joka on kuuluisa Eat, Pray, Love -kirja ja elokuvan tapahtumapaikkana. Tässäkin kaupungissa turismi oli selkeästi se juttu, jolla paikalliset elävät ja guest houseja ja hotelleja oli vierivieressä. 

Tässä maisemaa meidän guest housen parvekkeelta. Kierrettiin kyselemässä varmaan viidessä paikassa ennen kuin löydettiin vapaa huone. 

Yöpaikan löytymisen jälkeen käytiin syömässä japanilaisessa ravintolassa (huomatkaa yrmy-ilme) ja edelleen järkytti hintataso, joka on todella korkea verrattuna hintoihin Keski-Jaavalla, mutta tietty Suomeen verrattuna älyttömän halpaa...

Mahat pömpöllään lähdettiin lampsimaan satunnaisesti valittua katua, mutta aika pian tajuttiin, että nyt ollaan osa turistien joukkovaellusta eli edessä päin on oltava joku suosittu nähtävyys ja apinametsähän sieltä tuli vastaan. Alueella on siis temppeleitä ja apinoita. Oli kyllä tosi mukavaa. Ja harmitti, kun aika vähän loppui kesken, kun paika sulkeutui jo kuudelta.

Tässä kohtaa päätin sanoa ei hailakoille todellisen värisille kuville ja säädin kamerasta kontrastiasetukset kaakkoon ja, noh, nyt sitten on sitä kontrastia.

Apinat oli tosi kesyjä ja kiinostuneitä ihmisistä. Jos erehtyi kaivamaan laukkuaan, oli ympärillä utelias apinalauma herkkujen toivossa. Apinan raivosta sai Elsakin osansa, kun hän päätti pelastaa korviksensa apinalta ja se riiviö puraisi. Ilmeisesti vesikauhulta yms säästyttiin.

Niih.

Monkey forestista palatessamme (oli muuten älyttömän pitkä kotimatka, kun ei ollut suuntavaisto ihan kondiksessa) spottasimme ravintolan, jossa järjestettiin kokkauskursseja (myöhemmin opin, että niitä järjestetään jotakuinkin jokaisessa ravintolassa Ubudissa) ja ilmottauduttiin seuraavalle päivälle. Klo kymmeneksi oli vääntäydyttävä paikalle ja aluksi poimimme chiliä, maissia ja yrttejä puutarhasta.

Tässä kokkauskurssin vetäjä näyttää mulle miten chiliä, valkosipulia ja muita mausteita muussataan.

Meidän ja varsinaisen opettajan lisäksi paikalla oli kaksi apukokkia, jotka pilkkoivat ja paistoivat niin tehokkaasti, että seistiin Elsan kanssa välillä vähän tyhjänpanttina.

Maustamassa sateeta.

Tältä näytti lopullinen kattaus. Saatiin siis aikaiseksi riisiä, kasviskanakeittoa, satee-vartaita, kanapullatikkuja (?), pähkinäkastiketta, keitettyjä vihanneksia ja paistettuja banaaneja. Vaikka oltiin ite kokkaamassa, ni ruoka oli taas kerran ihan älyttömän tulista... Mutta hyvää!

Syötyämme vyöryttiin taas kadulle laahustamaan ja kiertämään matkamuistoputiikkeja. Tosi monessa kaupassa muutiin samaa turistikrääsää, mutta hinnoissa oli tosi paljon eroja.

Ennen lähtöä takaisin Denpasariin käytiin elefanttiluolassa (goa gajah), joka on siis hindutemppeli, jonka Elsan kertoman tarinan mukaan on joku munkki omin käsin kaivertanut. Okei, Elsa on saattanut lukea tämän tarinan jostain, mutta oon ite liia laiska tarkistamaan faktoja.

Oli se kyllä hieno ja lähistöllä oli suhkulähde ja pieni vesiputous.

Bali osa 1

Jouluaattona lähdimme Elsan kanssa kohti Balia (oikeasti olimme jo buukanneet paikat reissulta, joka lähti Patista Baliin 20.12, mutta koska sairastuin oksennusripuliensyömitäänkuumeihottumakaikkisärkee-tautiin, jätimme Winongin vasta aattona). Aamulla kuuden aikaan olimme valmiina odottamassa kyytiä Winongista Patiin. Pääsimme mun koulun opettajien kyydillä, minibussilla oltiin kuljettamassa kolmea oppilasta johonkin kilpailuun, josta en oikeen saanut selkoa. Patissa bussi löytyi suhteelisen nopeasti, mutta karu totuus paljastui busan lähdettyä liikkeelle: istumapaikkoja ei ollut enää jäljellä, ilmastointia ei ollut, paitsi että kaikki ovet ja kattoluukut olivat auki. Loistavat olosuhteet viettää 6 tuntia jouluaattona. Onneksi kuitenkin aika pian kyydistä jäi muutama matkustaja ja pääsimme istumaan.

Ennen Balille menoa vietimme jouluaaton ja joulupäivän aamun Surabayassa, sillä muuten olisi koko aatto mennyt bussissa istumiseen. Löysimme ostoskeskuksesta mukavan länsimaistaruokaa myyvän ravintolan ja siellä sitten mussutettiin pihviä ja pastaa. Hotellilla katsottiin Frozenia ja käytiin saunassa kattoterassilla (näkymät oli tosi jees, mutta lämpötilä saunassa pysyi siinä viidenkympin paikkeilla, vaikka kuinka heitti löylyä...)

Joulupäivänä jätettiin Surabaya ja vietettiin 16 tuntia bussissa kohti Denpasaria eli Balin pääkaupunkia. Jonnekkin Denpasarin liepeille saavuimme noin kolmelta yöllä kun bussi ei saanut enää jatkaa matkaa, koska oli jotain ongelmaa poliisin kanssa. Siitä sitten onneksi saimme taksin, joka vei meidät varmaan koko kaupungin halvimpaan hotelliin (joka oli karmiva). Tässä vaiheessa Elsa nautti jonkun näköisestä pikakuumeesta, joka oli kuitenkin iltaan mennessä jo hävinnyt. Murju-hotellista siirryttiin hieman mukavampaan paikkaan ja illalla lähdettiin Sanurin rannalle.

Rannalla oli juuri loppunut vihkiminen ja joku turistipariskunta oli fiilistelemässä hääkoristeita.

Seuraava päivä vietettiin Kutan rannalla, mikä on ennen ollut pelkästään surffareiden suosiossa, mutta nykyään on täynnä muitakin turisteja. Uimaan ei uskaltauduttu aaltojen takia, enkä tiedä olisinko vedestä noustessa enää omistanut kameraa tai lompakkoa vai olisko ne lähtenyt jonkun muun mukaan.

Elsalle laitetaan pikkulettejä.

Rantatuolissa ei kauheesti ehtinyt rentoutumaan, kun koko ajan oli kimpussa joku korumyyjä tai varpaidenkiillottaja....

Balilla suurinosa asukkaista on hinduja ja siellähän niitä lehmiä meni liikenteen keskellä. Lähes kaikkialla oli jumalille tarkoitettuja lahjoja; kukkia, ruokaa, sutsukkeita ja tupakkaa. Kaksi yötä Sanurissa majailemisen jälkeen lähettiin Ubudiin, mutta siitä kerron lisää myöhemmin.