Haamujen vaellus

Jokin aika sitten järjestettiin Patissa lapsille Haji seremonia. Koska tänään ohjelmassa ei ole oikeen mitään, päätin kerrankin panautua tähän blogin kirjoittamiseen oikeen kunnolla. Eli näin wikipedia kertoo hajista:

Hadž tai hajj (arabiaksi حج‎, 'pyhiinvaellus') on Mekkaan suoritettava pyhiinvaellus ja yksi islamin viidesta peruspilarsta. Jokaisen kykenevän muslimin, jolla on siihen varaa, tulee suorittaa pyhiinvaellus Mekkaan vähintään kerran elämänsä aikana islamilaisen ajanlaskun 12. kuukauden, eli Dhu-l-Hijjah'n, toisella viikolla (8.–12. päivänä). Vuosittain noin 2,5 miljoonaa muslimia suorittaa hadžin. Monille muslimeille pyhiinvaellus on elämän hartain kokemus, ja sen suorittaneita kutsutaan arvonimellä hadži (mies) ja hadža (nainen).

Pyhiinvaelluksen aikana muslimit suorittavat uskonnollisia menoja Kaaban pyhäkössä, Arafat-vuorella ja Minan laaksossa.

Ollakseen pätevä ja Jumalan hyväksymä pyhiinvaelluksen tulee täyttää neljä ehtoa:

1. Al-Ihram: Pyhiinvaeltajan tulee olla pukeutunut erityiseen pyhiinvaellusasuun eli ihramiin.
2. Al-Wuquf bi-Arafa: Pyhiinvaeltajan tulee käydä Arafat-vuorella
3. Tawaf Al-Ifada: Pyhiinvaeltajan tulee kiertää Kaaba seitsemän kertaa Dhu Al-Hijjah-kuun kymmenentenä päivänä
4. Pyhiinvaeltajan tulee kulkea toistuvasti edestakaisin Safan ja Marwan kukkuloiden välillä.

Meidän päiväkodista hajiin osallistui kolme vanhinta ryhmää eli noin 60 lasta. Lapset oli jaettu noin kymmenen ryhmiin, joita jokaista oli valvomassa kaksi aikuista. Kaikki lapset olivat siis pukeutuneet ihramiin eli tytöillä oli valkoiset hameet, paidat ja huivit ja pojilla valkoinen tooga. Meidän pojilla oli myös samanlaiset myssyt ja kaikilla pinkki nauha kiinnitettynä myssyyn/huiviin, jotta erottaisimme omamme siitä lapsimassasta.

Paikalla oli ihan hillitön määrä pieniä lapsia, ja koko seremonia oli tarkoitettu Patin RA:ille eli Islamilaisille kinder garteneille, joten kaikki lapset oli viellä aika pieniä. Seremonia osui kuumimmalle päivälle pitkään aikaan ja opettajien kanssa löyhyteltiin lapsia ja vesipullo oli koko ajan kiertämässä. Seremonian alussa oli noin tunnin ajan puheita ja lauluesityksiä, mikä oli vähän pepusta ottaen huomioon, että auringossa seisoi noin 1000 alle kouluikäistä lasta identtisesti pukeutuneina.

Puheiden ja ilmapallojen vapauttamisen jälkeen lähti liikkeelle tuo tuhatpäinen lapsimassa. Ensin käveltiin jonoissa heittämään maissin jyviä kolmea pirua kohti. Oikeassa pyhiinvaelluksessa heitettäisiin kiviä ja Bu Ekalta sain tähän selityksen: "we don't like the devils so we throw rocks on them". Maissin viskomisen jälkeen kierrettiin Kaaba (tässä tapauksessa kiersimme kankaasta kyhättyä kuutiota ja kiersimme sen vain kerran, koska lapset tuskin olisivat jaksaneet sitä seitsemää kertaa kiertää).

Seremonian viimeisenä osana oli juosta edestakaisin Safan ja Marwan kaupunkeja symboloivien pylväiden välillä. Kertomuksen mukaan Ismaelin äiti etsi itkevälle Ismaelille vettä ja juoksi paljain jaloin näiden kaupunkien välillä kunnes hänen jalkapohjansa vuosivat verta ja näistä jäljistä syntyi lähde. Tämän ihmettä muistaakseen muslimit vaeltavat näiden kaupunkien välillä.

Minä ja Bu Ulin.

Takaisin päin ajaessa kaikki saivat pussillisen kaikenlaisia snacsejä ja rasiallisen riisiä nuudeleilla. Mun sylissä istuva poika nukahti melkeen heti bussin lähdettyä liikkeelle, mikä oli äärimmäisen söpöä. Takaisin Winongiin päästyämme alkoi kyllä itseäkin väsyttää ihan hirveästi ja loppu päivä meni mukavasti torkkuen.

Jogja

Aivan alussa, ensimmäisellä viikollamme Indonessassa käväistiin Yogyakartassa (tunnetaan myös nimillä Jogja ja Yogya) mutta visiitti oli niin pikainen, ettei oikeastaan ehditty näkemään kuin puolikas nähtävyys. Siispä päätimme suunnata uudestaan Jogjaan Elsan ja Julianan kanssa viime viikonloppuna. Perjantaina töiden jälkeen saimme kyydin Winongista Patiin Bu Ekalta ja Bu Astrilta. Patista kätevästi bussilla Semarangiin, missä tuli seinä vastaan; osa ihmisistä sanoi, ettei Jogjaan mene bussia, osa sanoi että terminaalista (jonne on 20 min matka taksilla keskustasta) saattaa ehkä lähteä ja varmasti tiesimme, että neljän tunnin päästä eli kahdeksalta illalla lähtee bussi, joka maksaa Rp. 85.000. Teimme sitten pitkän pohdinnan jälkeen päätöksen, että otamme taksin, sillä se maksoi Rp. 500.000 jaettuna kolmelle ja sillä olisimme noin 5 tuntia aikaisemmin perillä. Seuraavat neljä tuntia kuluikin sitten taksin takapenkillä kuunnellen Elsan ja kuskin englannin/indonesian tavailua.

  Yövyimme Julianan työkaverin suosittelemassa Edu hostellissa, joka oli kyllä hintaansa nähden varsin hieno. Inodnesialainen aamiainen sisältyi hintaan ja lisäksi sai ostaa muroja tai leipää. Murot ei varmaan koskaan oo maistunut noin hyviltä, vaikka maito maistuikin suolaiselta hylamaidolta.

Ensimmäisenä kohteena oli sulttaanin palatsi eli Kraton. Siellä Sulttaani hallitsi viellä viime vuosisadalla ja sulttaanin nuorin tytär meni viime vuonna naimisiin ja muoseossa oli esillä myös nämä viime vuotiset kuteet.  

Lähellä palatsia oli galleria, jossa sai nähdä kuinka batiikkia tehdään.

Juliana, Elsa ja lapsen häkki. Kuninkaalliset lapset siis laitettiin tuonne häkkiin yhdessä kirjan ja rahan kanssa. Jos lapsi kurkotti kohti kirjaa, hänestä tulee viisas ja rahan kurkoittelu tarkoitti rikkautta.

Palatsi koostui monesta salista, joita kiersimme oppaan kanssa.

Palatsissa oli siis asunut monta sukupolvea sulttaaneja, jotka hallitsivat Yogyakartan provinssia. Tällä hetkellä nuorin Sri Sultan Hamengkubuwono X toimii Yogyan kuvernöörinä. Kuvassa joku sulttaaneista. Aasin korvia muistuttavat koristeet ja hattu symboloivat viisautta.

Kierroksen jälkeen istuuduimme seuraamaan perinteistä jaavalaista varjonukketeatteriesitystä, jota gamelan-musiikki säesti.

Yogjassa on todella suuri market tai oikeastaan kaksi, joista Malioboro on se tunnetumpi. Siellä kierrettiin hyvä tovi ja ostettiin ties mitä. Seuraavaksi mentiin toiselle marketille. Sileltä jo suunniteltiin lähtevämme, kun meiltä tultiin kysymään haluammeko nähdä myös marketin maustepuolen ja kyllähän me haluttiin. Kyseinen herra sitten opasti meidät marketi eri osastoille, näitty erilaisia mausteita ja kertoi hedelmien nimiä. Lopulta lähdettiin riksan kyydillä takaisin hostellile ja pelkäsin henkeni edestä, mutta siitäkin sitten selvittiin.

Herra opas ja joku vihannes, joka ei ollut kurkku.

Sunnuntai aamuna lähdettin Elsan kanssa klo 5 kohti Borobuduria eli maailman suurinta buddhalaista monumenttia. Olihan se hieno. Sisäänpääsymaksu oli turisteilta aika suolainen, mutta mun mielestä silti ehdottomasti kannatti käydä, vaikka rahanmeno vähän aiheuttikin harmaita hiuksia, kun Elsan pankkikortti ei toiminut ja mullakin pystyy nostamaan vaan rajallisen määrän.

Temppeli sijaitsee aika kaukana kaupungin keskustasta, joten ostimme hostellista paketin johon sisältyi kujetukset kahdelle temppelille ja aamupala. Aamupalaan kuului paahtoleipä, pala banaania, ananasta ja papajaa sekä tee tai kahvi joten nälkä jäi ja ostettiin lisäksi sotoa.

Sotossa on riisiä, nuudeleita ja vihanneksia ja se on hyvää. 

Asiaan kuuluvasti temppeleiden ympärillä oli paljon matkamuistojen myyjiä, joista ainakin yksi oli erityisen sinnikäs. Kuvassa oleva nainen oli meidän kintereillä pienen pronssisen norsun kanssa ainakin viisi minuuttia.

Borobudur on siis se maailman suurin buddhalainen monumentti ja sen jälkeen käytiin yhdellä pienemmällä temppelillä, jonka lähistöllä oli myös muutama nykyaikasempi temppeli. Osa turistiporukasta jatkoi reissua vielä Prambanaan, mutta koska ollaan jo kerran ohimennen nähty Prambanan hindu-temppelit ei sinne tällä kertaa lähdetty.

Loppu päivä menikin mukavasti pakatessa, ostaessa tuliaisia ja syödessä. Yogyasta Semarangiin matkustettiin Shuttle bussilla, joka oli minibussi, jonka kuski oli hieman kajahtanut. Maisemat oli kyllä hienoja. Semaragista Patiin päästiin normaalilla bussilla, jossa oli erityisen puheliaita kanssamatkustajia.

Matkalla Semarangiin.

Välillä tekee hyvää päästä pois tästä pikku kylästä, mutta täytyy sanoa, että tällä kertaa palasin enemmän kuin mielelläni tuttujen ihmisten ja paikkojen pariin. Huomenna lähdetään Elsan Boardin schoolin oppilaiden ja 16 opettajan kanssa telttailemaan jonnekkin viidakkoon. Okei ei ehkä viidakkoon, mut jonnekkin kauas. Innolla odotan mitä siitä tulee...

Study trip to Bandung

Maanantaina starttasi Elsan koulun 8-luokkalaisten luokkaretki Bandungiin ja tottakai me kaks bulea olimme myös mukana, bussin numero seitsemän etupenkilllä. Elsan koulussa on siis oppilaita aikas paljon ja matkaan lähti seitsemän täyttä bussillista teinienergiaa.

Ensimmäinen pysähdys oli Patissa pähkinätehtaalla, joka on muuten Real Madridin virallinen sponsori (tämän faktan oon saanu kuulla monta kertaa)

Nähtiin tuotantovaiheet bussin ikkunasta ja kierroksen jälkeen päästiin matkamuistomyymälään. Yrityksen symbolina on sarvekas jänönen, joka juuret on jossain amerikkalaisessa legendassa. Hyvin loogista sanon minä.

Ja matka jatkui. Tytöistä kuului ihan järkyttävä melu lähes koko matkan ajan ja karaokelaitteet ei yhtään ainakaan pienentänyt voluumin määrää. Bussi oli kyllä tosi hieno, karaokelaitteet, ilmastointi ja säädettävät penkin selkänojat. Sekä neljä ilmanraikastinta etuosassa HYI. En osaa yhtään rentoutua autossa tai bussissa, jos istun etupenkillä ja niin se matka tälläkin kertaa taittui stressaten ja välillä kiljahdellen, kun näyti siltä, että joku skootteristi jää alle. Ensimmäisen kuukauden aikana en nähnyt yhtään kolaria, tai edes kolarissa mukana ollutta ajoneuvoa, mutta sen ensimmäisen (auton ja skootterin yhteentörmäys, jota todistin itse pyörän selästä noin kahden metrin päästä) jälkeen on niitä alkanut näkymään vähän enemmänkin. Tällä matkalla taisin spotata kolme. 

Seuravana kohteena oli Jaavalle islamin tuoneen muslimin hauta, jossa oppilaat ja opettajat rukoilivat. Täällä tavattiin ensimmäinen kristitty indonesialainen! Yksi matkaoppaista tuli kysymään ollaanko muslimeita ja selvisi, että hänkin on protestantti. Tosi helpottavaa, ettei siis olekkaan ainoa kristitty koko kaupungissa.

Tän matkan ensimmäinen kolaripaikka, jonka näin oli aika alussa. Skootteri oli jäänyt auton alle, ja se muuten olikin siellä melkeen kokonaan. Toinen olikin takaisintulo matkalla, skootteri oli ilmiliekeissä keskellä tietä. Kolmatta en nähnyt, mutta takaisinpäin tullessa heräsin noin yhden aikaan siihen kun kuului aivan hirveä pamaus. Meidän bussi ei ollut osunut mihinkään, mutta ilmeisesti vieressä ajava rekka oli. Jäi arvoitukseksi, mitä sen alle jäi.

Hieman puolenpäivän jälkeen pysähdyttiin syömään lounasta ja samalla otettiin kuvia oppilaiden kanssa.

Minä ja Beethoven.

Perillä Bandungissa oltiin vasta yhdeltä yöllä ja ylläolevasta kuvasta näette, miltä Elsa näytti.

Mukavat neljän tunnin yöunet nukuttuamme (yövyttiin jossain kampuksen hotellissa) lähdettiin taas bussin kanssa liikkeelle. Tällä kertaa suunnattiin kohti Geologista museota.

Museo oli samanlainen kuin museot Suomessakin. Esillä oli paljon luurankoja ja pääkalloja ja niiden vieressä pitkät selitykset historiaa ja geologista faktaa.

Mbak Diska ja minä.

Seuraavaksi suunnattiin postimuseoon, mutta minä ja Elsa jätettiin opastettu kierros suosiolla väliin, sillä ei me siitä kuitenkaan mitään oltaisi ymmärretty. Sen sijaan löydettiin tiemme postitoimistoon (jossa ei suureksi pettymykseksi myyty postikortteja) ja saimme muutaman kirjeen lähtemään sinne pohjoiseen.

Postimuseon jälkeen suuntasimme Transstudiolle eli yhdelle maailman suurimmista sisäilmahuvipuistoista (sisäilma???). Siellä oli mukavia vetkuttimia ja vempaimia, teatteria ja hamppareita. Syötiin Elsan kanssa kaks hampparia ja se oli taivaallista. Huvipuisto oli suuren ostoskeskuksen yhteydessä, joten sielläkin ehdittiin pyörähtämään ja villiintyä täysin kynsilakkaosastolla. Mutta ne makso vaan 35snt kappale. Toki laatu ei varmaan oo samaa luokkaa ku Suomessa myytävät 10 euron lakat, mutta 35snt! Tämä tarjoushaukka on tyytyväinen.

Transstudiolle en valitettavasti ottanut kameraa mukaan, joten sieltä ei ole kuvia.

Takaisin Patiin lähdimme viideltä, toki matkalla pysähdyttiin syömään, ostamaan tuliaisia ja rukoilemaan, mutta muuten sitten seuraavat 13 tuntia kului bussissa. Perillä Elsan koululla oltiin aamulla 6.30 ja siitä matka jatkui suoraan pehkuihin.

Koraaninlukukilpailu

Tiistaina lähdin muutaman opettajan ja noin 30 oppilaan kanssa Patiin koraaninlukukilpailuun. Kuuden tunnin reissu oli paikoitellen hieman tylsän oloinen, vaikka opettajat ja oppilaat vuorotellen viihdyttivät mua. Erityisen hauskaa oli, kun nuorin miesopettaja meidän koulusta kysyi: "Do you want to go jogging?" siinä sitten indonesiaksi selittäessä selvisi, että kysymys on haluanko lähteä kävelemään sitä aluetta ympäri (mau jalan-jalan? eli haluatko kävelylle/retkelle?). Siinä vaiheessa kuitenkin kun asia oli mulle selvinnyt oli ympärillä olevat muut opettajat kiusanneet Agus-raukkaa niin paljon, ettei se uskaltautkaan lähteä mun kanssa mihinkään.

Kilpailussa siis jokainen meni vuorollaan lavalle, hänelle arvottiin suura, joka piti muistaa ulkoa. Monella meni tosi hyvin, sanat ja sävel oikein, mutta joitan selkeästi jännitti tosi paljon ja sen takia ei suoritus mennyt ihan nappiin. Onneksi tunnelma ei kuitenkaan ollut vakava ja erityisesti opettajia alkoi kovasti hohotuttaa oppilaiden tehdessä virheitä ja niinpä lapsiakin alkoi naurattaa.

Kilpikonnia ja rapuja, joiden kotiloihin oli maalattu angry birdsejä.

Kilpailun jälkeen noin kahdeksan aikaan lähdettiin Simpang Limalle, joska on siis Patin keskusaukio. Siellä kaikki 30 oppilasta päästettiin vapaaksi ostamaan ties mitä. Mä lyöttäydyin kolmosluokkalaisten tyttöjen joukkoon (tai ne vähän niin ku kaappas mut) ja niitten kanssa kierrettiin koko aukio.