keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Batu secret zoo


Indomaretin pihalla oli huisit näkymät.

Suomen itsenäisyyspäivänä oli suunnitelmissamme mennä piknikille, jonne Mbak Pipit oli mut ja Elsan kutsunut. Vähän ihmeteltiin kun kokoontumisajaksi sanottiin klo 6 illalla Pak Kokon luona, eli jo pimeäntulon jälkeen. Tässä vaiheessa ei vielä kummalakaan meillä kellot päässä soinut, vaan vasta silloin kun istuttiin yhdessä kolmesta bussista, johon oli ahdettu ihmisten lisäksi pahvilaatikollisia vettä, mandariineja ja leivoksia. Kysyin Pak Kokolta mihin ollaan menossa ja vastaus oli , että Itä-Jaavalle, tullaan sieltä maanantai yönä takaisin. Jaa-ah, no eikun pikaisesti takaisin sisälle ja pakkaamaan mukaan vähän jotain muutakin kuin puhelin ja lompakko.


Paikallisille unentarve on täysin vieras käsite ja tälle matkalle lähdettiin Winongista noin klo 8 illalla ja pysähdyttiin vähän kahden jälkeen moskeijalle, jossa sai käydä suihkussa ja nukkua. Sieltä jatkettiin matkaa joskus viiden aikoihin ja oltiin perillä Batu secret zoon parkkipaikalla klo 8 aamulla. Mikä oli vähän huvittavaa, koska eläintarha aukesi vasta kymmeneltä, eli jos joku ois oikeesti suunnitellu tätä, ni kaikki ois saanu levätä 2 tuntia lisää silloin moskeijalla. No mutta tämä odotusaika käytettiin Elsan kanssa hyödyllisesti, metsästettiin coolit matkatoimistolippikset ja käväistiin supermarketissa ostamassa herkkuja ja kurkkupastilleja.

Mukana reissussa oli siis kaikki Pak Kokon palkolliset ja mukava rypäs sukulaisia eli kolme bussia tuli mukavasti täyteen. Joukkoon ei kuitenkaan mahtunut kovin montaa englantia osaavaa ja esim. siellä moskeijalla klo 2 kysymys: ”what´s happening?” aiheutti kummastusta.

Kymmeneltä vihdoin pääsimme sisään eläintarhanportista ja ensin nähtiin tiesminkämoisia apinoita. Seuraava mieleenjäänyt eläin oli virtahepo, joka ei valitettavasti ollut kovin kuvauksellisella tuulella.  


 Kuvassa minä, Mbak Pipit, joku toimistosta (nään tän tytön joka päivä mut en vieläkään tiiä sen nimeä), Elsa, Mas Awing tulossa tollasella moottorituolilla, joku työntekijä ja Mas Udin.


Heheh ja tässä kuvassa näätte mun host-isoisän. Oon täysin varma, et se suunnitteli koko jutun ja ajoi kameran edestä just ku otettiin kuvaa :D


Elsa syöttää lepakkoa.



Tässä eläintarhassa oli vaikka mitä eläimiä, joita sai pidellä Rp. 5000 maksua vastaan. Tässä pikkupoika pitelemässä booaa. Eihän tuo Rp.5000 ole kuin 35snt, mutta silti ohitettiin melkeen kaikki näistä paikoista. Mahdollisuus oli tuon booan lisäksi pidellä papukaijaa, pikkuista apinaa, albiinotiikerinpentua ja orankia.


Meritähtialtaan takana oli loogisesti pupun häkki.



Turisti-Elsa samanlaisella pyörätuolihommalla, jolla mun host-isoisä, Mas Awing ja host-isoäiti huristelivat koko eläintarhan läpi.


Minä, Mas Udin ja isoäiti.


Myös isoisä tuli kuvaan.



Tää oli ainoa "kuvaa itsesi eläimen kanssa"-paikka johon sorruttin. Kun oltiin Elsan kanssa saatu kuvat ei päästykkään lähtemään, sillä seuraava nainen halusi kuvan apinasta ja meistä. Asetuimme siis apinan asemaan...



Tässä kuvassa oikeanpuolimmainen simpanssi pitää Elsan sisäänpääsyranneketta, jonka se repi Elsan ranteesta. Sitten se söi sen. 



Takaisin päin lädettiin Asarin jälkeen eli noin kolmelta. Pysähdyttiin aika pian syömään päivällistä ja ostamaan tuliaisia. Sen pysähdyksen jälkeen onkin kaikki vähän sekavaa, sillä nukahdin (se oli ihanaa, koska yleensä en pysty nukkumaan bussissa, koska tiet on niin huonolaatuisia ja dangut soi ihan liian kovalla). Saavuttiin Winongiin vähän yhden jälkeen ja siitä mentiin suoraan pehkuihin. Seuraavana päivänä kaikki työntekijät olivat ihan normaalisti töissä, eikä näkynyt merkkiäkään väsymyksestä. Nää ihmiset ei vaan tarvitse unta.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Päikkärin kaalimadot ja muut kovikset koulusta




Bu Zulfa kertoo Kinder gartenin 4-5-vuotiaille lapsille miten tehtäviä kuuluu tehdä.


Mas Joyo joutui jäämään viimeistelemään tehtäviään vielä tunnin jälkeen.


Bu Susi tarkastaa ykkösluokan englannintehtäviä.


Nelosluokan poikia ja casual Friday.


Kinder gartenin tytöt tauolla juomassa teetä.


Mas Bon-Bon.

Aamurukous kinder gartenissa. Taustalla Bu Yanti.


B-ryhmän (5-6v.) pojat. Ylärivissä mun host-veli Mas Awing.


Oikealla mun bestfriend Mbak Riqwah.

Mas Warid.


Kakkosluokan tyttöjä, keskellä Mbak Fitria.

COMING SOON:


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Haamujen vaellus

Jokin aika sitten järjestettiin Patissa lapsille Haji seremonia. Koska tänään ohjelmassa ei ole oikeen mitään, päätin kerrankin panautua tähän blogin kirjoittamiseen oikeen kunnolla. Eli näin wikipedia kertoo hajista:

Hadž tai hajj (arabiaksi حج‎, 'pyhiinvaellus') on Mekkaan suoritettava pyhiinvaellus ja yksi islamin viidesta peruspilarsta. Jokaisen kykenevän muslimin, jolla on siihen varaa, tulee suorittaa pyhiinvaellus Mekkaan vähintään kerran elämänsä aikana islamilaisen ajanlaskun 12. kuukauden, eli Dhu-l-Hijjah'n, toisella viikolla (8.–12. päivänä). Vuosittain noin 2,5 miljoonaa muslimia suorittaa hadžin. Monille muslimeille pyhiinvaellus on elämän hartain kokemus, ja sen suorittaneita kutsutaan arvonimellä hadži (mies) ja hadža (nainen).
Pyhiinvaelluksen aikana muslimit suorittavat uskonnollisia menoja Kaaban pyhäkössä, Arafat-vuorella ja Minan laaksossa.
Ollakseen pätevä ja Jumalan hyväksymä pyhiinvaelluksen tulee täyttää neljä ehtoa:
  1. Al-Ihram: Pyhiinvaeltajan tulee olla pukeutunut erityiseen pyhiinvaellusasuun eli ihramiin.
  2. Al-Wuquf bi-Arafa: Pyhiinvaeltajan tulee käydä Arafat-vuorella
  3. Tawaf Al-Ifada: Pyhiinvaeltajan tulee kiertää Kaaba seitsemän kertaa Dhu Al-Hijjah-kuun kymmenentenä päivänä
  4. Pyhiinvaeltajan tulee kulkea toistuvasti edestakaisin Safan ja Marwan kukkuloiden välillä.

Meidän päiväkodista hajiin osallistui kolme vanhinta ryhmää eli noin 60 lasta. Lapset oli jaettu noin kymmenen ryhmiin, joita jokaista oli valvomassa kaksi aikuista. Kaikki lapset olivat siis pukeutuneet ihramiin eli tytöillä oli valkoiset hameet, paidat ja huivit ja pojilla valkoinen tooga. Meidän pojilla oli myös samanlaiset myssyt ja kaikilla pinkki nauha kiinnitettynä myssyyn/huiviin, jotta erottaisimme omamme siitä lapsimassasta.


Paikalla oli ihan hillitön määrä pieniä lapsia, ja koko seremonia oli tarkoitettu Patin RA:ille eli Islamilaisille kinder garteneille, joten kaikki lapset oli viellä aika pieniä. Seremonia osui kuumimmalle päivälle pitkään aikaan ja opettajien kanssa löyhyteltiin lapsia ja vesipullo oli koko ajan kiertämässä. Seremonian alussa oli noin tunnin ajan puheita ja lauluesityksiä, mikä oli vähän pepusta ottaen huomioon, että auringossa seisoi noin 1000 alle kouluikäistä lasta identtisesti pukeutuneina.


Puheiden ja ilmapallojen vapauttamisen jälkeen lähti liikkeelle tuo tuhatpäinen lapsimassa. Ensin käveltiin jonoissa heittämään maissin jyviä kolmea pirua kohti. Oikeassa pyhiinvaelluksessa heitettäisiin kiviä ja Bu Ekalta sain tähän selityksen: "we don't like the devils so we throw rocks on them". Maissin viskomisen jälkeen kierrettiin Kaaba (tässä tapauksessa kiersimme kankaasta kyhättyä kuutiota ja kiersimme sen vain kerran, koska lapset tuskin olisivat jaksaneet sitä seitsemää kertaa kiertää).


Seremonian viimeisenä osana oli juosta edestakaisin Safan ja Marwan kaupunkeja symboloivien pylväiden välillä. Kertomuksen mukaan Ismaelin äiti etsi itkevälle Ismaelille vettä ja juoksi paljain jaloin näiden kaupunkien välillä kunnes hänen jalkapohjansa vuosivat verta ja näistä jäljistä syntyi lähde. Tämän ihmettä muistaakseen muslimit vaeltavat näiden kaupunkien välillä.



Minä ja Bu Ulin.


Takaisin päin ajaessa kaikki saivat pussillisen kaikenlaisia snacsejä ja rasiallisen riisiä nuudeleilla. Mun sylissä istuva poika nukahti melkeen heti bussin lähdettyä liikkeelle, mikä oli äärimmäisen söpöä. Takaisin Winongiin päästyämme alkoi kyllä itseäkin väsyttää ihan hirveästi ja loppu päivä meni mukavasti torkkuen.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Jogja


Aivan alussa, ensimmäisellä viikollamme Indonessassa käväistiin Yogyakartassa (tunnetaan myös nimillä Jogja ja Yogya) mutta visiitti oli niin pikainen, ettei oikeastaan ehditty näkemään kuin puolikas nähtävyys. Siispä päätimme suunnata uudestaan Jogjaan Elsan ja Julianan kanssa viime viikonloppuna. Perjantaina töiden jälkeen saimme kyydin Winongista Patiin Bu Ekalta ja Bu Astrilta. Patista kätevästi bussilla Semarangiin, missä tuli seinä vastaan; osa ihmisistä sanoi, ettei Jogjaan mene bussia, osa sanoi että terminaalista (jonne on 20 min matka taksilla keskustasta) saattaa ehkä lähteä ja varmasti tiesimme, että neljän tunnin päästä eli kahdeksalta illalla lähtee bussi, joka maksaa Rp. 85.000. Teimme sitten pitkän pohdinnan jälkeen päätöksen, että otamme taksin, sillä se maksoi Rp. 500.000 jaettuna kolmelle ja sillä olisimme noin 5 tuntia aikaisemmin perillä. Seuraavat neljä tuntia kuluikin sitten taksin takapenkillä kuunnellen Elsan ja kuskin englannin/indonesian tavailua.

  Yövyimme Julianan työkaverin suosittelemassa Edu hostellissa, joka oli kyllä hintaansa nähden varsin hieno. Inodnesialainen aamiainen sisältyi hintaan ja lisäksi sai ostaa muroja tai leipää. Murot ei varmaan koskaan oo maistunut noin hyviltä, vaikka maito maistuikin suolaiselta hylamaidolta.


Ensimmäisenä kohteena oli sulttaanin palatsi eli Kraton. Siellä Sulttaani hallitsi viellä viime vuosisadalla ja sulttaanin nuorin tytär meni viime vuonna naimisiin ja muoseossa oli esillä myös nämä viime vuotiset kuteet.  


Lähellä palatsia oli galleria, jossa sai nähdä kuinka batiikkia tehdään.


Juliana, Elsa ja lapsen häkki. Kuninkaalliset lapset siis laitettiin tuonne häkkiin yhdessä kirjan ja rahan kanssa. Jos lapsi kurkotti kohti kirjaa, hänestä tulee viisas ja rahan kurkoittelu tarkoitti rikkautta.


Palatsi koostui monesta salista, joita kiersimme oppaan kanssa.



Palatsissa oli siis asunut monta sukupolvea sulttaaneja, jotka hallitsivat Yogyakartan provinssia. Tällä hetkellä nuorin Sri Sultan Hamengkubuwono X toimii Yogyan kuvernöörinä. Kuvassa joku sulttaaneista. Aasin korvia muistuttavat koristeet ja hattu symboloivat viisautta.


Kierroksen jälkeen istuuduimme seuraamaan perinteistä jaavalaista varjonukketeatteriesitystä, jota gamelan-musiikki säesti.

Yogjassa on todella suuri market tai oikeastaan kaksi, joista Malioboro on se tunnetumpi. Siellä kierrettiin hyvä tovi ja ostettiin ties mitä. Seuraavaksi mentiin toiselle marketille. Sileltä jo suunniteltiin lähtevämme, kun meiltä tultiin kysymään haluammeko nähdä myös marketin maustepuolen ja kyllähän me haluttiin. Kyseinen herra sitten opasti meidät marketi eri osastoille, näitty erilaisia mausteita ja kertoi hedelmien nimiä. Lopulta lähdettiin riksan kyydillä takaisin hostellile ja pelkäsin henkeni edestä, mutta siitäkin sitten selvittiin.



Herra opas ja joku vihannes, joka ei ollut kurkku.


Sunnuntai aamuna lähdettin Elsan kanssa klo 5 kohti Borobuduria eli maailman suurinta buddhalaista monumenttia. Olihan se hieno. Sisäänpääsymaksu oli turisteilta aika suolainen, mutta mun mielestä silti ehdottomasti kannatti käydä, vaikka rahanmeno vähän aiheuttikin harmaita hiuksia, kun Elsan pankkikortti ei toiminut ja mullakin pystyy nostamaan vaan rajallisen määrän.







Temppeli sijaitsee aika kaukana kaupungin keskustasta, joten ostimme hostellista paketin johon sisältyi kujetukset kahdelle temppelille ja aamupala. Aamupalaan kuului paahtoleipä, pala banaania, ananasta ja papajaa sekä tee tai kahvi joten nälkä jäi ja ostettiin lisäksi sotoa.


Sotossa on riisiä, nuudeleita ja vihanneksia ja se on hyvää. 


Asiaan kuuluvasti temppeleiden ympärillä oli paljon matkamuistojen myyjiä, joista ainakin yksi oli erityisen sinnikäs. Kuvassa oleva nainen oli meidän kintereillä pienen pronssisen norsun kanssa ainakin viisi minuuttia.



Borobudur on siis se maailman suurin buddhalainen monumentti ja sen jälkeen käytiin yhdellä pienemmällä temppelillä, jonka lähistöllä oli myös muutama nykyaikasempi temppeli. Osa turistiporukasta jatkoi reissua vielä Prambanaan, mutta koska ollaan jo kerran ohimennen nähty Prambanan hindu-temppelit ei sinne tällä kertaa lähdetty.

Loppu päivä menikin mukavasti pakatessa, ostaessa tuliaisia ja syödessä. Yogyasta Semarangiin matkustettiin Shuttle bussilla, joka oli minibussi, jonka kuski oli hieman kajahtanut. Maisemat oli kyllä hienoja. Semaragista Patiin päästiin normaalilla bussilla, jossa oli erityisen puheliaita kanssamatkustajia.


Matkalla Semarangiin.

Välillä tekee hyvää päästä pois tästä pikku kylästä, mutta täytyy sanoa, että tällä kertaa palasin enemmän kuin mielelläni tuttujen ihmisten ja paikkojen pariin. Huomenna lähdetään Elsan Boardin schoolin oppilaiden ja 16 opettajan kanssa telttailemaan jonnekkin viidakkoon. Okei ei ehkä viidakkoon, mut jonnekkin kauas. Innolla odotan mitä siitä tulee...