Kotona taas

Siitä tuntuu olevan ikuisuus kun olen viimeksi kirjoittanut blogiin. Jotenkin viimeisinä päivinä kylässä ei tuntunut oikealta kuluttaa aikaa netissä roikkumiseen (koneella tuli kuitenkin vietettyä aikaa ihan hurjasti kaiken maailman raportteja kirjoittaessa). Torstaina 12.2. Dejavato tuli noutamaan mut Winongista ja silloin oli koulussa mun läksiäiset. Kaikki oppilaat ja opettajat kokoontui takapihalle samalla tavalla kun ensimmäisenä päivänä. Oli oppilaan puhe (4B-luokan Wilda piti ihanan puheen englanniksi ja se oli tosi hellyyttävä, vaikka sai vähän kyseenalaistamaan mun saavutuksiani 4-luokan englanninopetuksen suhteen:D), rehtorin puhe (joka oli myös hellyyttävä ja hauska, koska Mr. Jabir ei juurikaan puhu englantia joten puheessa eniten esiityvä sana oli "apaya?" mikä tarkoittaa "hmmmm") sekä mun itkuinen puhe.

Ennen koulun läksiäisjuhlaa kävin päikkärissä ottamassa kuvia ja vieräyttämässä pari kyyneltä.

Ylärivissä: Bu Ummi, Bu Zulfa

Keskellä: Bu Ulin, Bu Yanti, minä ja Bu Nur

Alarivissä: Bu Irna ja Bu Olif

Ala-asteen oppilaat rivissä.

Opettajat ja minä. Läksiäispäivä oli ensimmäinen, jolloin olin koulussa ilman huivia ja se herätti paljon ihmetystä sekä oppilaissa, että opettajissa.

Joka luokalta sekä rehtorilta sain lahjoja (varsin hienoja sellaisia, esim. itsetehtyä luomu kananravinnetta). Kuvassa Habib ja Joyo RA:n A1-ryhmästä.

Pak Nur, Ifa ja Bu Heny.

Ifa, minä ja tyttö 2.-luokalta.

Läksiäisjuhlan jälkeen menin vielä kotiin pakkaamaan ja siivoamaan huoneen. Lounaan jälkeen Dejavatolta Rea tuli koululle, jossa pidettiin virallinen vapaaehtoisjakson lopetus kaikkien opettajien ja 6.-luokan läsnä ollessa. Siinä sanoin hyvästit Pecangaanille (eli mun kylälleni) ja sen jälkeen suunnattiin noutamaan Elsa Pekalonganista. Siellä juhlallisuudet oli juuri loppuneet ja ehdin sanomaan hyvästit Diskalle ja Elsan hostsiskoille ennen kuin lähdettiin kohti Semarangia.

Vapaaehtoistyön loppuminen oli tosi raskasta. Edelleen on tosi vaikeeta käsittää, etten todennäköisesti koskaan enää näe Indonesiassa mun kanssa eläneitä ihmisiä uudelleen. Siellä olon alussa näin paljon unia Suomesta ja ehkä täällä näen jonkin aikaa unia Indonesiasta. Töitten loppumisen jälkeen matkustettiin Elsan kanssa vielä 2 viikkoa, Tegalissa, Singaporessa ja Jakartassa. Se tuntui oikeestaan vaan ajan tappamiselta... Kylästä lähtöpäivän lähestyessä oli paljon puhetta kotiin paluusta ja mielummin olisin viettänyt ne kaksi viikkoa Winongissa kun Tegalissa, Singaporessa tai Jakartassa, vaikka kaikissa kolmessa kaupungissa mukavaa olikin.