torstai 5. helmikuuta 2015

Haikeutta ilmassa

Eilen alkoi viimeiset tunnit. Siis ensi viikon torstaina tulee Dejavato noutamaan minut ja Elsan Winongista Semarangiin ja se tarkokoittaa projektiemme virallista päättymistä. Eilen olin viimeistä kertaa 1.-3.-luokkien liikuntatunnilla, 3.-luokkien ja 6.-luokan enkuntunneilla. Tänään taas oli viimeistä kertaa enkkua 2a:n ja 4b:n kanssa. Eilen en vielä tuntenut haikeutta, flunssa vaivasi, päätä särki, 6.-luokka kävi hermoille ja ärsytti etteivät opettajat ilmaantuneet tunneilleen.


Liikuntatunnilla Bu Susi (Hemmu tää on se opettaja kenen kaveri oot) järjesti luokan edessä olevia istutuksia.


Kinder gartenin B1 luokassa.


Luokka 3a. Meidän viimeinen yhteinen englannin tunti meni mun signeeraamassa oppilaiden vihkoja ja siinä vaiheessa kun Pak jylisi jotain luokan edessä, ajattelin että asian sisältö olisi jotakuinkin "nyt takaisin opiskelemaan", mutta se halusikin, että taiteilen allekirjoitukseni hänen läppärinsä kanteen ja tussitaulun kulmaan.

Tänään 2a:n tunnilla olin yksin (Bu Mux käväisi luokassa, istui hetken opettajan pöydän ääressä sanomatta sanaakaan ja lähti sitten) ja koska oppilaiden kanssa ei juurikaan ole yhteistä kieltä, ilmaistakseni lähtemiseni, ympyröin lähtöpäivän kalenterista ja kirjoitin: "Miss Jenni pulang" eli Jenni lähtee kotiin. Tästä seurasi marinaa ja ulinaa ja istuinkin sitten tunnin jälkeisen tauon luokassa pohtien oppilaiden kanssa mennäänkö sinne Suomeen lentokoneella, helikopterilla vai raketilla.


2a:n pojat eivät jääneet pohtimaan miten pääsen takaisin Suomeen vaan ryntäsivät pihalle ostamaan kaloja joltain kiertävältä myyjältä. Kala maksoi kuulemma Rp.1000 eli 7 senttiä.

4b:lle olin kirjoittanut kortin, jossa kuvana oli kaksi halaavaa lumiukkoa. 4b on ollut tosi ihana luokka, ja Bu Nikmah, joka siellä opettaa englantia on osannut järjestää mut mukaan juuri sopivasti. En ole kertaakaan joutunut opettaamaan siellä yksin, vaan Bu Nikmah istuu oppilaiden seassa ja kertoo oppilaille indonesiaksi, mitä haluan heidän tekevän. Sovittiin Bu Nikmahin kanssa, että hän lukee kortin oppilaille huomenna ja tänään tarkastin kirjoitelmia ja otettiin yhteiskuvia. Tunnin lopussa kun oppilaat yhteenääneen toivottivat "good bye, we will miss you" tuli vähän tippa linssiin. Ensi viikolla siis odotettavissa vollotusta varmaan joka tunnilla, lippuseremoniassa sekä Dejavaton farewell:ssa.


Tässä kuva 4b:stä syyskuussa. Edelleenkään en osaa kaikkien nimiä ja tästä kuvasta osaan äkkiseltään nimetä vain neljä oppilasta, Hakim, Wilda, Salsa ja Soraya sekä tietysti Bu Nikmah.

Ojjoi. Tänään illalla suuntaan Elsan kouluun ja kuuntelen joka perjantaisia englannin- ja arabiankielisiä puheitä viimeistä kertaa. Huomenna toivottavasti tapaan räätälin, joka loihtii mulle batiikkipaidan ennen kun lähden ja seuraan Bu Ekan tanssituntia. 

Välillä tuntuu, että on ihanaa päästä vihdoin pois tästä kylästä ja jättää taakse kaikki itsepäiset ongelmat ja hygienian puute. Välillä mielen valtaa paniikki ja ahdistus siitä, etten välttämättä koskaan enää näe näitä ihmisiä. Uskon, että kuusi kuukautta on ja oli mulle juuri sopivan mittainen jakso, vaikka nyt toivonkin, ettei ihan vielä tarvitsisi lähteä. Puolen vuoden päästä se olisi kuitenkin varmasti vielä vaikeampaa.

1 kommentti: